Day 68
Day 68 of the knee surgery. And this post will be in Finnish.
Päivänä 68 mulla oli fysioterapeutin tapaaminen Pihlajalinnassa. Polven seudulla on ollut jatkuvasti kipua, niin sisäsyrjällä, polvitaipeessa, säären yläosassa kuin myös takareidessä. On aamuja, jolloin jalkaa en saa koukistettua kivulta, toisina aamuna se on sen verran jäykkä ja turvonnut ettei se myöskään toimi. Yhtään helpolla tässä touhussa ei ole päästy.
Fysioterapeutille kerroin, miten töihinpaluu on sujunut, miten kuntoutus on jäänyt taka-alalle enkä ehdi tekemään taikka en jaksa tehdä enää harjoitteita, kun on tehnyt pitkän työpäivän. Kuntoutus ei ole ainoastaan fyysisesti rankkaa vaan myös henkisesti kun siinä samalla myös soimaa hieman itseään kun ei tee, mutta levollakin on asiansa. Tasapainoilua kerrakseen.
Tällä käynnillä tehtiin yhden jalan kyykkyä, penkille nousua, sivukyykkyjä, jalkaprässiä ja pyöräilyä aina alle. Nauroin, itkin ja irvistin kivusta sekä tuntemuksesta mikä jalkaan tulee. Kaikkein pahinta on kuitenkin portaat - niitä alaspäin käveleminen. Se ei suju ongelmitta, se tuntuu oudolta, polvi ei taivu eikä etureisi kannattele - ainakin ne on asiat, joita minä nään. Fysioterapeuttini kuitenkin pisti minut portaisiin ja neuvoi sekä kertoi, mitä teen jokaisella askeleella. Silmissäni sumeni ja kyyneleet tippui vaan paitaan ja lattialle, sen verran inhottava fyysinen sekä myös henkinen tuntemus. Porraskävely - luonnollinen asia, muttei se onnistu.
Kuntoutusprosessin aikana tympii kun olen niin hidas, tuntuu saamattomalta ja kaikessa kestää. Huomaan, että ärsyynnyn pienistäkin asioista, koska en voi ottaa vapaapäiviä kuntoutuksesta. Jos minua ei huvita viikkoon, se hidastaa kuntoutusta viikon verran. Minun täytyy päivittäin tehdä jalkani, kävelykykyni ja juoksuvalmiuden eteen töitä - ei ole vaihtoehtoja. Kaikkein rankinta varmaan on se, että mietin jokaista askelta, jokaista porrasta, jokaista mukulakiveä, hiekkatietä, oksaa, kiviä, mitä tahansa maassa onkaan. Kun solmin nauhoja jalkineiden, en voi kyykistyä leikatun jalan päälle solmiakseni niitä -- täytyy tehdä terveen jalan kautta. Kaikessa on tällä hetkellä 90-asteen rajoitus eli en voi mennä siitä syvemmälle siten, että painoa on jalan päällä vaikka painojen kanssa voi jo tehdä.
Biologia on mielenkiintoista ja nivelkierukan kiinnittyminen on keskimäärin noin 4-5 kuukauden prosessi, jota ei voi nopeuttaa vaan se ottaa sen ajan minkä se ottaa.
Illalla kävin vielä fillaroimassa kuntosalilla, tein vähän punttia ja sukelsin sen jälkeen unten maille. Ilo oli kuulla, että olen hieman edellä kuntoutusaikataulua - se hieman lohduttaa koko tässä tarinassa, jota en tiennyt tulevani enkä missään tapauksessa olisi halunnut. Näillä korteilla kuitenkin mennään mitä on jaettu enkä muuta voi.